Mannerin Konepajan historia on myös Suomen teollistumisen historiaa 3/9

Jaa sivu
Share

Mannerin Konepajan historia on myös Suomen teollistumisen historiaa

Tässä juttusarjassa kerromme Mannerin matkasta yhden läkkisepän pienestä yrityksestä tämän päivän nykyaikaiseksi teollisuuslaitokseksi. Vuosisadan vaihteen lähestyessä Juho Manner oli saanut yrityksensä hyvään vauhtiin ja toimipaikka toisensa jälkeen muuttui liian pieneksi kasvavalle liiketoiminnalle. Ratakadun verstaan käydessä ahtaaksi lisätilaa hankittiin ostamalla viskaali Gilbergin talo ja tontti saman kadun varrelta. Toimintakin laajeni entisestään, kun uuteen rakennukseen tuli takomo.

Myös Mannerin asema perheyrityksenä vahvistui, kun Juhon nuoremmista veljistä Elis ja Edvard tulivat Hankoon veljensä palvelukseen. Juho Manner tarttui hanakasti uusiin työmenetelmiin, mutta perinteisempiäkin töitä tehtiin. Tuohon aikaan esimerkiksi Mannerilla kengitettiin myös hevosia. Vuonna 1899 Manner osti Öhbomin urheilukaupan sekä alkoi vuokrata polkupyöriä kylpylävieraille ja toiminta laajenikin pian myös polkupyörien korjaamiseen ja kokoonpanoon.

Edellinen uutinenSeuraava uutinen