Elvis elää – Mannerilla. Erikoishaastattelu yksinoikeudella!

Jaa sivu
Share

Kaksikurkkuinen moniosaaja painaa pitkää päivää väsymättä

Mannerin palveluksessa on useita mielenkiintoisia persoonia, joita pyrimme tekemään lukijoillemme tutuksi henkilöhaastatteluiden kautta. Tämänkertainen haastateltavamme on poikkeuksellinen hahmo siinä mielessä, että hän on itse Elvis. Mannerin tuotannossa toimiva ruiskuvalukone tunnetaan nimittäin kavereiden kesken Elviksenä. Miten Elvis on Mannerilla viihtynyt? Kysytään häneltä itseltään.

Moi Elvis!  Aloitetaanpa ihan perusasioilla, kauanko olet nyt ollut talossa?

Synnyin Itävallassa keväällä 2007, tarkalleen sanottuna 18.4.2007 kello 11:22. Olin 6,99 m pitkä ja painoin 12,9 tonnia. Mannerille saavuin 25.5.2007 klo 12:50 tanssien ilmatyynyjen päällä tähän samaan paikaan, missä tälläkin hetkellä olen. Kun synnyin, sain ainoastaan numeron 164605, mutta Mannerille tultuani Jani Lehtola antoi minulle rokkarin mukaan nimeksi Elvis (joka taas tulee kutsumanimestä Elvan = 11). Kun muilla koneilla on kyljessään numero, Jani teki minulle ikioman kuvan.

Millaiset työtehtävät sinulla on eli kerro hiukan tavallisesta päivästäsi?

Työtehtäviini kuuluu pääosin muoviryynien syönti ja niiden sulatus. Sulatetun muovin syljen sitten peräti 1000 baarin paineella erilaisiin muotteihin, joita on asennettu syliini. Olen erityinen siinä mielessä, että pystyn syömään kahta erilasta muoviainetta, koska minulla on kaksi kurkkua. Sen ansiosta pystyn tekemään pyöriä, joissa on kova keskusta ja pehmeä rengas.

Työpäivistä ei voi puhua, koska en saa koskaan iltavapaita, ja vain viikonloppuisin saan jäähtyä. Onneksi sain heti selkääni apurin, joka laittaa muottiin osia ja ottaa valmiit pyörät pois. Apuri on vieläpä samanvärinen kuin minä ja hän taisi tulla samasta paikastakin.

Mitä mieltä olet työkavereistasi?

Eniten tykkään Kympistä, koska hän on aika samanlainen kuin minä, ja hän työskentelee ihan tässä vieressä. Muut täällä ympärillä ovat sitten pienempiä tai vanhempia. Metallipuolen koneista en paljoa tiedä, mutta siellä on kuulemma joku vielä minua isompi ja onhan hänellä uljas ääni kun hän työskentelee.

Minua avustavat ihmiset ovat ahkeria kun muottia vaihdetaan ja käynnistetään uutta sarjaa, mutta sitten ne yleensä jättävät minut yksikseen. Käyvät vain katsomassa niitä pyöriä, eivätkä välitä minusta tippaakaan. Paitsi jos vilkutan häiriölamppua. Silloin ne tulevat taas hoivaamaan minua.

Mitä teet työn vastapainoksi ja onko sinulla jotain harrastuksia?

No, viikonloppuisin täällä on bileet, kun kaikki ovat omissa oloissaan ja meidät on jätetty yksin tänne pimeään halliin. Minä, Elvis, soitan kitaraa ja laulan, Kymppi tanssii ja lyö ylävitoset Vitosen kanssa, Rape rokkaa Kaiserin takana samalla, kun Tango-automaatti pyörii yksin nurkassa. Onhan siellä myös Ritu ja Roope, mutta kuka niiden nimiä enää muistaa.

Miltä tulevaisuus näyttää robotin silmin tai siis, onko sinulla silmiä? Muotoilen uudelleen,  miltä tulevaisuus robotin kannalta vaikuttaa?

Vai kehtaat vielä kutsua minua robotiksi! Olen ruiskupuristuskone, jolla on 180 tonnin sulkuvoima ja kaksi kuumaa tykkiä. Robotti on se pieni laite minun selässäni, joka juuri ja juuri jaksaa nostaa 10 kiloa.

Näyttää siltä, että minulle riittää töitä. Yleensä ne keksivät aina jotain uusia, upeita tuotteita minulle. Asiakkaat haluavat hienoja pyöriä, joissa on pehmeitä renkaita ja kova kestävä napa, ja jos kulun liikaa tai menen rikki, niin nämä ihmiskaverit ovat luvanneet vaihtaa osia ja pitää minut terävässä kunnossa. Elän siis ikuisesti, koska olen Elvis!

Edellinen uutinenSeuraava uutinen